Istun kotona olohuoneessa, ja ympärille katsellessani minut täyttää pitkästä aikaa kiitollisuus tästä kodista, josta todella pidän. Tämä on rakas talo. Arkipäivän tiimellyksessä en ole pitkään aikaan pysähtynyt olemaan, ihmettelemään ja muistamaan.  Ja ennen kaikkea kiittämään Jumalan johdatuksesta ja Hänen ihmeellisestä hyvyydestään! 

Miten kaikki menikään? Naimisiin mentyämme asuimme ensin monta vuotta vuokralla vanhassa puisessa omakotitalossa. Sijainti oli mainio, sillä lastenvaunujen kanssa oli lyhyt matka kävellä keskustaan, vaikka käymään kirjastossa tai äiti-lapsi-piirissä. Vähitellen vanhan talon ”rustiikkia” alkoi olla enemmän kuin tarpeeksi, kunnostustoimenpiteitä ei ollut luvassa ja ehkä suurimpana harmituksen aiheena oli sisälämpötila. Sen säätäminen tapahtui piharakennuksessa olevasta pannuhuoneesta, johon meillä ei ollut pääsyä. Kun sisällä oli viileätä, soitimme vuokranantajalle, joka asui vähän kauempana, ja hän tuli laittamaan lisää lämpöä. Kun kelit lauhtuivat ja sisällä oli liian lämmin, soitimme taas ja hän tuli säätämään. Ajan kanssa tämä kävi raskaaksi, ja aloimme katsella tonttia oman talon rakentamista varten. Mieheni on myös ammatiltaan talonrakentaja, joten se oli luonteva ratkaisu.

Tontin suhteen rukoilimme, että se olisi metsään rajoittuva ja sijainniltaan omassa rauhassa, ei naapureita aivan vieressä. Tietysti hinnaltaan kohtuullinen myös. Muutamia tontteja kävimme katsomassa, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. Lähikunnassa kaavoitettiin uusia tontteja, jotka vaikuttivat lupaavilta, mutta lopulta kunta lykkäsi niiden myymistä vuodella eteenpäin. Vähitellen aloimme miettiä, että ehkä rakentamisen sijasta talon ostaminen olisi sittenkin meille parempi ratkaisu.

Talo oli siis löytynyt, mutta suuren pankkilainan ottaminen ja velkataakka arveluttivat. Normaalia ”elämäni suurinta lainaa ottamassa” -jännitystä lisäsi huomattavasti vielä yleisesti Euroopan epävarma taloustilanne.

Kävimme katsomassa vain muutamaa taloa ennen kuin mieheni huomasi myynti-ilmoituksen talosta, josta tuli ihana kotimme. Kun ensi kertaa tulimme sitä katsomaan ja käännyimme pihatien mutkasta, muistan talon tullessa näkyviin ihmetelleeni: ”Voisiko Isä olla antamassa meille jotakin näin hyvää?” Se tuntui ihmeelliseltä.

Talo oli keltainen kaksikerroksinen puutalo, jossa oli vähän huvikumpumaisia piirteitä: se oli lisäosalla varustettu rintamamiestalo, jossa ulokkeita näytti olevan joka suuntaan ja takana oli terassi. Sisälläkin tuntui, että jokaisen kulman takaa löytyi uusi huone. Tilaa ja huoneita oli siis runsaasti, mutta vaikutelma oli kodikas. Yläkertaan johtivat portaat, joissa askelman korkeus oli tavallisesta poikkeava – niin sopiva, että siihen kiinnitti huomiota. Silmää miellyttivät myös tyylikkäät yksityiskohdat, mm. eteisestä avautuvat kaarimaiset oviaukot seuraaviin huoneisiin toivat kartanomaista tyylikkyyttä. Suurikokoinen olohuone oli muutaman askeleen alempana, ja kaunis valkoinen takka houkutteli tulen äärelle lukemaan talvipakkasilla. Talo tuntui niin meidän kodilta – käsittämättömän ihanalta!

Etukäteen olimme rukoillessamme listanneet Jumalalle asioita, joita toivoimme unelmatalossamme olevan. Haaveissa oli mm. oma rauha, sijainti keskustassa ja meren äärellä. Nämä samanaikaisesti mahdottomilta tuntuvat toiveet yhdistyivät jännittävällä tavalla tässä talossa, joka sijaitsi juuri taajaman ulkopuolella. Kahdelta sivulta tonttia ympäröi metsä, ja talon takana vähän matkan päässä nousi kallioseinämä, jonka huipulta avautui näköala kaupungin yli. Kesäaikaan talo ei näkynyt tielle pihaa reunustavien puiden takaa, se todella oli aivan omassa rauhassaan. Kuitenkin keskustaan oli vain kaksi kilometriä matkaa, joten polkupyörällä olisi ihana polkaista kesällä torille. Merta ei ollut näköpiirissä, mutta pihalla oli uima-allas, kahdeksan metriä pitkä ja valettu, betoninen! Ihmeellisesti Isä järjesti yksityiskohdat, joita olimme rukoilleet!!

Talo oli siis löytynyt, mutta suuren pankkilainan ottaminen ja velkataakka arveluttivat. Normaalia ”elämäni suurinta lainaa ottamassa” -jännitystä lisäsi huomattavasti vielä yleisesti Euroopan epävarma taloustilanne. Elettiin vuotta 2011. Kreikka oli konkurssin partaalla ja koko EU talouskriisissä.

Inhimillisesti oli mahdotonta tietää, mihin suuntaan asiat tulisivat kääntymään ja mitä seuraavaksi tapahtuisi Suomen ja Euroopan taloudessa. Olisiko mitään järkeä ottaa isoa asuntolainaa ja mihin joutuisimme sen kanssa? Oma rukoukseni oli, että ”Isä, minä NIIN haluaisin tämän talon. Mutta Sinä tiedät, mikä on parasta.” Kyse oli niin isosta asiasta ja maailmantilanteesta, jonka yksin Jumala tuntee ja tietää, että loppujen lopuksi oli helppoa jäädä Jumalan varaan. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin luottaa, sillä asiat olivat täysin ulottumattomissani. Ihmeellisesti Jumala antoi sydämeeni vakaan luottamuksen ja syvän rauhan: Isä tietää, mikä on parasta, ja Hänen tahtonsa tapahtukoon. Jumalan varaan oli levollista jäädä koko painolla.

Ennen kuin teimme ostotarjousta talosta, saimme kuulla, että vähän aiemmin unelmatalomme oli jo lähes mennyt kaupaksi. Myyjä oli hyväksynyt ostajan tarjouksen, mutta viime hetkellä ostaja oli kuitenkin vetäytynyt – kiitos Jumalalle siitä! Tässä kohdassa kuitenkin huoli nousi pintaan: Olikohan talossa jotakin vikaa, jota emme itse olleet huomanneet, mutta kaupasta vetäytyneet olivat? Isän ihmeellistä johdatusta oli se, että saimme selville tuon aiemman ostajan nimen ja mieheni tunsi hänet. Puhelinsoitto vain ja saimme tietää vetäytymisen syyn (ei liittynyt itse taloon) sekä hänen tekemänsä ostotarjouksen suuruuden, jonka myyjä oli hyväksynyt. Tästä tiedosta oli meille iso apu, sillä nyt rohkenimme tarjota hintapyynnöstä huomattavasti alhaisempaa summaa kuin olimme aiemmin ajatelleet.

Toinen tarjouksemme hyväksyttiin ja kaupat lyötiin lukkoon. Tuntui aivan käsittämättömältä, että talo oli nyt meidän!! (tai pankin 😊) Tämän ihanan kodin saaminen oli itselleni konkreettinen osoitus Jumalan hyvyydestä meitä kohtaan. Eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin Jumalan hyvyys tuli itselleni käsin kosketeltavaksi tämän talon kautta.

Muutettuamme omaan kotiimme seisoin monena iltana keittiön ikkunan ääressä juuri ennen nukkumaanmenoa. Katselin kiitollisin mielin kauempana näkyviä kaupungin valoja ja mielessäni siunasin kaupunkia rukoillen Jumalan hyvän tahdon tapahtumista. Sisimmässäni oli vahva tunne, että juuri tähän sijaintiin, taajaman ulkopuolelle, kaupungin reunalle Jumala halusi meidät sijoittaa omaa tarkoitustaan varten. Tämä koti on meidän perheellemme nautittavaksi tarkoitettu, mutta lisäksi Jumalalla on sille myös jokin muu tarkoitus. Vielä tuo tarkoitus ei ole käynyt ilmi, mutta tuntuu niin oikealta, kun kotimme on vuosien varrella saanut toimia aina välillä kokoontumispaikkana, Jumalan kohtaamisen ja yhteyden paikkana, elämän jakamisen paikkana, rukouksen paikkana… Mielenkiintoista nähdä, millä tavoilla talo saa vielä olla Isän käytössä, miten Hän haluaa sitä käyttää!

Olen niin kiitollinen Jumalalle talosta, joka muistuttaa itseäni jatkuvasti Hänen hyvyydestään. Tämä koti on todella Isän meille antama. Ilman Hänen apuaan niin moni asia olisi voinut mennä eri tavoin tai jäänyt toteutumatta!

Sinunkin elämässäsi on varmasti pieniä tai suuria asioita, joissa Jumala on ihmeellisesti auttanut. Miten hyvä onkaan välillä pysähtyä huomaamaan, muistamaan ja kiittämään Hänen hyvyydestään!

Sinua lämpimästi siunaten,
Siru