”Vielä nytkin Herra sanoo: – Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa. Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä Hän on anteeksiantava ja laupias, Hän on kärsivällinen ja Hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen.” Joel. 2:12-13

Tämä raamatunkohta kilahti puhelimeeni eräänä helmikuisena iltana, päivää ennen kuin Jumala tuli luokseni kylään. Olin ajautunut elämässäni melkoisen konkurssin partaalle. Yksi puhelinsoitto aiemmin päivällä, oli vienyt maton jalkojeni alta. Olin täysin voimaton vallitsevien olosuhteiden edessä. Lapsen uskoni oli kokenut vuosien aikana monta kolausta ja tuona iltana huusin Jumalan puoleen kysyen, miksei Hän ollut auttanut ja vastannut rukouksiini? En ikinä olisi halunnut päätyä elämässäni siihen pisteeseen, jossa sinä iltana olin. Sydämeni oli todella rikkirevitty ja ainoa toivoni oli, että Jumala olisi olemassa ja kuulisi huutoni, näkisi itkuni ja hätäni. Kukaan muu ei voinut auttaa minua. 

Seuraavana päivänä, huonosti nukutun yön jälkeen pysähdyin miettimään viimeisten kuukausien tapahtumia, omia epätoivoisia valintojani, ajatuksiani ja suunnitelmiani, jotka eivät olleetkaan toteutuneet. Olin elämään, itseeni ja Jumalaan pettyneenä yrittänyt juosta aivan toiseen suuntaan, mutta nyt tuntui siltä kuin jokin olisi saanut minut kiinni pysähtymään tähän hetkeen. Olin ajatellut Jumalan olevan pettynyt ja vihainen, kun en pärjännytkään elämässäni ja onnistunut olemaan täydellinen ihminen. Nyt näkökulma näyttikin ihan toisenlaiselta. Ihan kuin Jumala olisikin juossut perässäni koittaen saada minut pysähtymään ja samalla suojellut ja varjellut minua matkallani. Mutta miksi? Mitä asiaa Jumalalla olisi minulle, täysin epäonnistuneelle ihmiselle? Olin aina ajatellut uskonelämän olevan vain pyrkimystä olla hyvä ihminen, ja että Jumala katselee taivaasta suorituksiamme jakaen pisteitä sen mukaan, kuinka hyvin onnistumme. Olin aina pelännyt epäonnistumista, koska halusin miellyttää Jumalaa. Nyt olin kuitenkin pahimman pelkoni, epäonnistumiseni edessä polvillani, omat voimat loppuun kulutettuina. 

Sydämeni oli todella rikkirevitty ja ainoa toivoni oli, että Jumala olisi olemassa ja kuulisi huutoni, näkisi itkuni ja hätäni. Kukaan muu ei voinut auttaa minua.  

Samaisen päivän iltana, avasin Raamatusta tuhlaajapoikavertauksen. Se oli kuin suoraa puhetta sydämeeni. Poika, jolla ei ollut mitään annettavaa, koko elämä ja omaisuus tuhlattuna ja silti isä seisoi jo vastassa odottamassa poikaansa kotiin. Ei syytöstä, ei tuomiota, vain anteeksiantava isän rakkaus, joka oli kaivannut poikaansa ja iloitsi nyt pojan kotiinpaluusta suuresti. Poika ei joutunutkaan hyvittämään tekojaan tai maksamaan takaisin tai kärsimään rangaistusta, vaan pääsikin suurten juhlien keskipisteeksi, parhaimpiin vaatteisiin puettuna. Suljin silmät ja hiljennyin rukoukseen sanomatta mitään. Silloin Jumalan Pyhä Henki laskeutui päälleni ja lämmin aalto kulki kehoni läpi päästä varpaisiin. Sydämen kohdalla tuntui polte, aivan kuin tulitikku olisi sytytetty palamaan sisälleni. Sain myös nähdä elämäni ensimmäisen näyn, jonka kautta Jumala puhui. Kyyneleet valuivat poskia pitkin. Kuulin Jeesuksen sanat ristillä: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät”. Se avasi omat silmäni synnille ja sain ymmärryksen omista pahoista teoistani, sanoistani ja asenteistani. Kuitenkin synnin taakka nostettiin pois ja sydämen täytti rauha. Maailmaan aukesi ihan uudet värit ja tuntui, kuin Jumala olisi nostanut minut kilometrin korkeuteen katsomaan elämää Hänen perspektiivistään. Vapaus, keveys, ilo, rauha ja rakkaus tulivat pitkään vallinneen rauhattomuuden tilalle. Sain ymmärtää Jeesuksen ristintyön merkityksen ensimmäistä kertaa sydämen tasolla ja kokea sen muuttavan voiman.

Tuosta hetkestä alkoi erityinen, parin kuukauden intensiivijakso Pyhän Hengen kanssa, jossa kävimme yhdessä läpi koko menneen elämäni, kivut ja epäkohdat, itkettiin ja naurettiin, pestiin pois vanhaa ja rakennettiin uutta. Rakennettiin elämää kalliolle, Kristus kalliolle. Ihmiset ympärilläni saivat eturivin paikalta todistaa Jumalan muutostyötä ja nähdä, miten elämäni raunioista lähti Jumalan käsissä rakentumaan jotain todella kaunista ja suurta. Näin sain elää todeksi raamatunkohdan: 

”Minä otan teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät kaikista maista. Minä tuon teidät omaan maahanne ja vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte. Minä puhdistan teidät kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista jumalankuvistanne. Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan sisimpäänne. Minä otan kivisydämen pois teidän sisältänne ja annan teille lihasydämen. Minä annan Henkeni teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun lakieni mukaan, noudatatte minun säädöksiäni ja toimitte niiden mukaan.” Hes. 36:24-27. 

Jälkeenpäin sain nähdä, kuinka Jumala oli jo vuosien ajan todella järisyttänyt elämäni olosuhteita niin, että epäjumala toisensa perään oli saanut kaatua. Kaikki se, mikä oli ollut Jumalan paikalla, oli pala palalta riisuttu pois, oli ne sitten ihmissuhteita, tapoja tai tavoittelemiani asioita, joissa ei ollut todellista elämää, toivoa tai rakkautta. Tuntui kuin elämästä vietäisiin kaikki, mutta niihin raunioihin Jumala olikin raivannut itselleen tilaa ilmestyä ja muuttaa sille paikalle, joka Hänelle kuului. Elämäni suurin epäonnistumisen hetki, olikin Jumalan silmissä yhteinen uusi alku. 

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen, ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” Matt. 10:39 

Haluan rohkaista, jokaista lukijaa tällä todistuksella siitä, että Jumala todella on suurempi, kuin mikään tässä maailmassa, eikä mikään voi erottaa meitä Hänen rakkaudestaan, ei teko, eikä olosuhde, ei mennyt eikä tuleva. Hän ei jätä alkamaansa työtä meissä kesken, vaikka joskus se vie pidempään kuin toivoisimme tai olosuhteita katsoessamme emme ymmärrä, mitä Jumala on tekemässä. Hänellä on suunnitelma jokaisen elämälle ja Hän haluaa kohdata sinut juuri sellaisena kuin olet, juuri siellä missä olet. Kylään tullessaan, Hän tuo itse pöydän antimet mukanaan, kaiken sen, mitä siihen taloon tarvitaan. Hän palvelee sinua juuri niin kuin se on sinulle parhaaksi. Jumalan tullessa kylään, Hän tulee jäädäkseen ja on aina siellä, missä sinäkin Pyhän Henkensä kautta. 

Rakkaudella!
Saara