Pian palasin Suomeen ja kävin Äiti Amman kokouksissa Helsingissä. Seurasin hänen joogaohjelmaansa ja tapasin muita Äiti Amman seuraajia. Muutaman kokouksen jälkeen huomasin, että sisälleni oli kasautunut ahdistusta. Pohdin, onkohan tämä kuitenkaan paikkani. Mieleeni nousi siskoni helluntaiseurakunta, jonne olin muutaman kerran mennyt aikaisempina vuosinani. Ajattelin, että voisin mennä sinne ja katsoa, mitä siellä olisi tarjolla.

Ei aikaakaan, kun sain kohdata todellisen sydämen Paimenen ja Vapahtajan: Jeesuksen. Sain pyytää syntejäni anteeksi ja kutsua Jeesuksen sydämeeni. En kokenut siinä hetkessä mitään suuria maanjäristyksiä ja Jumalan dramaattista puhetta, mutta se oli aivan ratkaiseva hetki elämässäni. Siitä alkoi matkani Jumalan lapsena. Jätin uushenkisyyden ja päätin seurata Jeesusta. Sain ilmestyksen siitä, että Jeesuksen ristintyö olikin todellinen ja minua koskeva – ei vain kaukainen tarina, jonka olin kuullut kouluvuosinani.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joh. 3:16–17

Olin hämmästynyt, miten yhtäkkiä minulla olikin Taivaan Isä, joka rakasti minua ja näki minut. Jumala kohtasi minua juuri siinä paikassa, missä olin, kivuissani ja haavoissani. Oli ihmeellistä täyttyä ja parantua Hänen rakkaudellisessa läsnäolossaan. En tiennyt, että sellaista ehdotonta rakkautta oli olemassa.

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. 5. Moos. 33:27

Suuri lahja kristittynä on se, että voi aina turvautua Jumalan apuun, myös pimeimmissä elämän laaksoissa. Joskus Jeesus johdattaa haastaviin ja kuoppaisiin teihin – esimerkiksi palvelemaan ja rakastamaan vaikeita ihmisiä. Silloin saan itse kasvaa Jumalan armossa ja anteeksiannossa. Siunauksellisen ja hyvän hedelmän näkee usein vasta myöhemmin, kun suostuu luottamaan Jumalaan, vaikka se ei aina siinä hetkessä tuntuisi kivalta.

Suurin asia elämässä on oppia tuntemaan Jumalaa ja kasvaa Hänen rakkaudessaan. Hän täyttää köyhät ja tyhjät sydämemme Hänen rakkauden tulellaan ja läsnäolollaan. Paavali eli tätä ilmestystä todeksi. Rakastan hänen radikaalia ja intohimoista antautumistaan Jumalalle – hän eli elämäänsä niin, että Jeesus oli sen keskipisteenä. Haluankin lopettaa opetukseni hänen sanoihinsa:

Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen. Fil. 3:8, 1992

Rukoukseni on, että uskaltaisit tarttua Jumalaa kädestä ja antaa Hänen johdattaa sinut syvemmälle Hänen rakkautensa syvyyteen, leveyteen ja korkeuteen.

Siunaten,
Suvi

Kerron tässä sinulle ”Jumalan äänen kuulemisharjoituksesta”. Tämä harjoitus avasi huomiotani uudella tavalla Pyhän Hengen suuntaan. Sain huomata, että Hän on ystävä, joka voi ja haluaa askeleitakin ohjata ja huomiota tärkeisiin asioihin suunnata.

Power Prayerissa meillä oli syksyllä harjoitus, jossa käytiin tunnin mittaisella rukouskävelyllä kerran viikossa kuukauden ajan. Tämä oli minulle todella silmiä avaavaa. Kerron tässä, mitä tapahtui yhdellä erityisellä kävelykerralla:

Menin ovesta ulos ja pysähdyin. Hieman epäröiden esitin sydämessäni kysymyksen Pyhälle Hengelle, että mihin suuntaan mennään. Tunnustelin, ja koin lempeää ohjausta kulkea lähimetsän halki ja sen jälkeen suoralle tieosuudelle. Pysähdyin harjoituksessa jokaisessa tienhaarassa tunnustelemaan suuntaa. Tällä suoralla tieosuudella näin kauempana miehen, joka kumarteli hieman erikoisella tavalla. Mieleeni nousi, että olisiko kyseessä jonkinlainen sairauskohtaus. Kun pääsin lähelle, kysyin häneltä, onko kaikki hyvin. Hän kertoi olevansa toipilas auto-onnettomuudesta, ja sen tähden hän teki näitä liikkeitä. Juteltiin tovi miehen kanssa niitä näitä, ja keskustelu johti ihmeellisesti siihen, että mies otti Jeesuksen vastaan elämäänsä.

Jatkoin iloisena matkaani, miehen yhteystiedot seurakuntaan ohjaamista varten taskussani. Taas kyselin Pyhältä Hengeltä suuntaa. Olin tullut lähelle yhden uskovan veljen taloa. Koin kehotusta piipahtaa pikkuvisiitillä, ja nousi ajatus, että tämä ystävä puhuisi elämääni Taivaan Isän rakkautta. Hän avasi minulle oven ja kutsui peremmälle. Tovi istuttiin ja rupateltiin. Kysyin sitten, josko hän haluaisi siunata minua Taivaan Isän rakkaudella. Se vaikutti olevan hänelle itsestään selvää ja ilo. Siunattuna sain ”harjoitusmatkaani” jatkaa edelleen avoimena Pyhän Hengen kehotuksille. Jälleen tunnustelin suuntaa jokaisessa tienhaarassa.

Seuraava kohta, jota Hän matkallani osoitti, oli kävelytien merkki. Pysähdyin katsomaan sitä. Liikennemerkissä isä pitää lasta kädestä ja he kävelevät yhdessä eteenpäin. Koin, että Isä muistutti minua siitä, että näin Hän haluaa kulkea kanssani käsi kädessä yhtä matkaa. Ajatus kosketti ja lämmitti sisintäni.

Pienen matkan kuljettuani koin kehotusta jälleen pysähtyä. Kävelytien oikealla puolella oli pienoinen lampi. Katselin kaisloja ja hiljaisen tuulen tuomaa veden väreilyä. Olin kuulolla Isän suuntaan ja kysyin, mitä Hän haluaa tästä puhua minulle. Näin koin: ”Näetkö rakkaani, lammen vesi pysyy paikallaan, ei virtaa mihinkään. Se kostuttaa kyllä ympäristöään. Lasteni elämässä on tärkeää, että Elävä vesi saa virrata heidän elämässään. Anna Elävän veden valtaistuimeltani virrata elämässäsi; milloin pienenä purona, milloin kosken lailla. Ota vastaan rakkauttani omaan elämääsi kahdenkeskisissä hetkissä kanssani, ja tule rohkeasti mukaan sinne, missä Minua ylistetään ja palvotaan; tule sinne, missä Elävä vesi vuolaasti virtaa. Haluan jatkuvasti uudistaa, virvoittaa ja vahvistaa sinua. Rakastan sinua lapseni.”

Mieleeni nousivat Jeesuksen sanat:

Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat. Joh. 7:37–38

Matkani jatkui, ja lähestyin jo kotia. Askeleitteni kaartuessa kotipihaan koin vielä kehotusta pysähtyä ja kuunnella. Mieleeni nousi ajatus: “Kotisi on sinulle levon, virvoittumisen ja latautumisen paikka. Rakastan sinua lapseni.”

Sydämeni oli täynnä rauhaa ja kiitollisuutta. Tunsin itseni virvoittuneeksi ja ihmettelin, miten paljon Jumala oli matkallani puhunut, ja aikaahan oli mennyt vasta tunti. Tämä oli minulle alku jollekin uudelle, vieläkin läheisemmälle suhteelle Isän ja Jeesuksen kanssa. Sain kokea, miten Pyhä Henki haluaa tietä viitoittaa ja edeltä valmistetuissa teoissa kuljettaa.Tämä pieni esimerkki nosti näkyväksi sen, että jos oikeasti annamme Pyhän Hengen askeleitamme johtaa, niin löydämme aarteita.

Siunattuja askeleita Jeesuksen kanssa!

Tuula

Viime vuoden puolella tuli ajankohtaiseksi alkaa miettiä omia 30-vuotisjuhliani: haluanko juhlia niitä, missä tai miten, kenen kanssa? Uskonelämääni oli tuossa kohtaa vajaa kolme vuotta takana, ja huomasin, että suunnitelmat juhlien osalta olivat muuttuneet paljon. Oikeastaan listalta oli karissut pois moni asia, jota aiemmin olin halunnut tai ajatellut. Elämäni oli muuttunut paljon lyhyen ajan kuluessa. Niinpä aloin miettiä, miltä elämäni näyttää tässä kohtaa ja millaiset juhlat ovat sopivat.

Aloin tehdä listaa ihmisistä, joiden kanssa halusin jakaa tuon juhlapäivän. Ennen uskoontuloani ihmisiä olisi ollut vain muutamia, mutta nyt huomasin listan kasvaneen moninkertaiseksi. Tämä tarkoitti, että juhlia ei voinutkaan pitää enää kotonani, ja aloin mielenkiinnosta selata vuokrattavia juhlatiloja. Satuin löytämään tilan, joka oli aivan itseni tyylinen, ja se oli ollut vasta vuoden käytössä. Tilavuokraan kuului enemmän kuin osasin odottaa: kauniit astiat, kultaiset aterimet, harmoniset koristeet ja paljon muuta, joka helpotti juhlajärjestelyitä. Sisimmässäni kihelmöi: ”Voisinko minä pitää juhlat oikeasti täällä? Olisinko minä tämän arvoinen? Voinko panostaa rahallisesti näin paljon?”

Jäin pohtimaan asiaa. Huomasin olevani innoissani, mutta samalla ajattelin, että kyllä nyt vähempikin pitäisi riittää. Tämä haastoi myös suhdettani Jumalan kanssa. Mitä Hän haluaa minulle? Unelmoiko Hän samoista asioista kanssani? Aikaa kului, ja piti tehdä päätös, varaanko tilaa itselleni. Olin pallotellut toistakin vaihtoehtoa, joka olisi ollut ilmainen tila, mutta ilman astioita tai koristeita. Lisäpöytiä ja -tuolejakin olisi tarvinnut itse ostaa ja kuljettaa paikan päälle. Hieman epävarmana varasin kuitenkin tilan.

Tämä prosessi paljasti sydämestäni sen, etten pitänyt itseäni tiettyä tasoa arvokkaampana ja väärällä tavalla tuomitsin elämästäni pois mahdolliset ns. ”maalliset ylellisyydet”. Tämä kuitenkin soti montaa raamatunkohtaa ja -kertomusta vastaan, jotka pyörivät mielessäni. Pohdin, miten esimerkiksi Salomo sai nauttia ylellisyydestä ja Jumala siunasi häntä paljon. Tai miten Job sai paljon maallista hyvyyttä ja rikkautta, enemmän kuin mitä hänellä alunperin olikaan. Uuden testamentin puolelta nousi mieleen tuhlaajapoikavertaus, jossa isä järjesti suuret juhlat poikansa kunniaksi. Enkö siis minäkin olisi tämän juhlan arvoinen?

Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Luuk. 15:22-23

Rukoilin paljon Jeesukselta viisautta asiaan ja päätin laskea hankkeeni Herran eteen. Lopputulemana ilmaisen tilan vuokraaminen ei olisi järjestynytkään halutulla tavalla ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tämä unelmieni vuokratila. Vielä viime metreillä mietin tilan perumista rahallisista syistä, mutta sain tietää, että työnantajani maksaa työntekijöilleen ylimääräisen bonuksen. Tämä oli viimeinen vahvistus sille, että Jumala kulkee järjestelyissä mukana.

Juhlapäivä oli täydellinen. Osa ystävistäni halusi leipoa juhliini tarjottavaa, osa tuli auttamaan koristeluissa ennen juhlaa. Jokaisella oli tärkeä paikkansa juhlan järjestymisessä. Sain upeita ainutlaatuisia lahjoja ja kokemuksia, nauroin ja hymyilin niin, että poskiin sattui, eikä onnenkyyneliltäkään vältytty. Päivä oli täyttymys Herran hyvyydestä, rakkaudesta ja huolenpidosta. Tuntui kuin olisin ollut Herran kämmenellä kaiken rakkauden kohteena, ja niin olinkin ja olen aina.

Tämä kokemus oli matka syvempään ilmestykseen Jumalan sydämestä, Hänen isällisesta rakkaudestaan ja hyvyydestään. Sain murtaa valheellista ajatusmaailmaa itsestäni ja arvostani ja valloittaa ”luvattua maata” vielä enemmän itselleni. Päivä todisti minulle, miten Jumalalla oli koko ajan kaikki hallinnassa ja eri asiat tapahtuivat syystä ja juuri oikeaan aikaan.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Ps. 23:6

Toivon, että tästä on sinulle rohkaisua ottaa vastaan se hyvyys ja rakkaus, mikä Jumalalla on ainutlaatuisella tavalla varattuna sinun elämällesi. Tällaisilla kokemuksilla on pitkälle kantava voima. Ne ovat arvokkaita helmiä juuri sinua varten.

Siunaavin terveisin, Saara

Yllätyksekseni olen saanut huomata, että Jumala ehdottaa taukoja paljon useammin kuin olisin kuvitellut tai osannut niitä itse ottaa. Taukoja, joita viettää yhdessä Hänen kanssaan, esimerkiksi kävelylenkillä tai kahvikupin äärellä. Kun en ole ollut varma, mitä tekisin seuraavaksi, olen kysynyt neuvoa Pyhältä Hengeltä. Mieleeni on monesti noussut joku ihminen tai tehtävä, ja sen mukaan olen sitten tarttunut toimeen. Jossain vaiheessa olen myös saattanut kokea Pyhän Hengen vihjaavan, että tämä riittää tältä päivältä. Loput kannattaisi jättää seuraavaan päivään. Ei olekaan ollut tarkoitus uurastaa uupumiseen asti.

Kaikista ihanimmat päivät olen viettänyt, kun olen heti aamusta muistanut tuoda päiväni Isälle ja pyytänyt Häntä johdattamaan päivän kulussa ja tehtävissä. Kun en välillä ole ollut varma siitä, mitä päivä tuo tullessaan, ja alkanut kokea hieman huolta tai ahdistusta, olen kokenut, että Jeesus on muistuttanut minua: Saan antaa Hänen toimia ikään kuin liikenteenohjaajana arjessani. Hän seisoo risteyskohdassa ja pysäyttää sen liikenteen, jota Hän ei ole tarkoittanut päivääni, ja ohjaa kohdalleni ne tehtävät, jotka Hän on minulle siihen päivään tarkoittanut. Tällä tavalla olen myös saanut nauttia lepoa, tietäen, että Jeesus auttaa jokaisessa tehtävässä ja on itse antanut ne minulle tehtäväksi.

Tässä kaikessa minua on alkanut suuresti lohduttaa se ajatus, että Jumala tuntee kantokykyni ja voimani. Niin kuin virressä ”Päivä vain ja hetki kerrallansa” lauletaan, saan luottaa siihen, että Isä antaa minulle päivän kuormat – ja myöskin levon hetket. Hän on Tarpeideni täyttäjä, joka opettaa minulle kestävyyttä ja kuuliaisuutta ja tekemään tehtäviäni Hänen kanssaan, mutta huolehtii myös siitä, että saan riittävästi lepoa.

Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4:19

On myös ollut valtava löytö saada alkaa ymmärtää, että minun ei edes tarvitse onnistua täydellisesti tehtävissäni. Jeesus on se, joka on täydellinen, ja uskomalla tehtäväni Hänen käsiinsä ja toimimalla parhaani mukaan Hänen johdatuksessaan, Hän ottaa lopputuloksesta vastuun. Minun ei tarvitse.

Välillä, kun olen huomannut ajautuneeni takaisin jonkinlaiseen synkkään suoritusputkeen, olen kokenut Jumalan muistuttavan näistä raamatunkohdista.

Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä. Matt. 11:30

…Jumala on rakkaus. 1. Joh. 4:8

Ne ovat palauttaneet mieleeni, että Jeesus kantaa aina iestä kanssani ja että Hänen minulle antamansa ies on sopiva. Jumala myös rakastaa minua ja haluaa minulle hyvää.

Oman elämän kontrolloinnista irti päästäminen on vaikeinta ja mahtavinta, mitä olen viime aikoina saanut opetella. Kokemus siitä, että vaellan samoissa askelissa ja samassa tahdissa Isän kanssa, on ihmeellinen. Ei haittaa, vaikka joinakin päivinä en onnistukaan siinä, voin aloittaa harjoittelun joka päivä uudestaan.

Rentous tuntuu kulkevan käsi kädessä luottamuksen kanssa. Onkin aika hienoa olla Isän kasvatuksessa ja kasvaa rentoudessa ja luottamuksessa Häntä kohtaan. Hänellä on loppujen lopuksi se paras suunnitelma elämääni varten, ja levon paikasta käsin, yhdessä Hänen kanssaan, siinä on paras vaeltaa.

Sinua siunaten,
Katri

Kävimme katsomassa vain muutamaa taloa ennen kuin mieheni huomasi myynti-ilmoituksen talosta, josta tuli ihana kotimme. Kun ensi kertaa tulimme sitä katsomaan ja käännyimme pihatien mutkasta, muistan talon tullessa näkyviin ihmetelleeni: ”Voisiko Isä olla antamassa meille jotakin näin hyvää?” Se tuntui ihmeelliseltä.

Talo oli keltainen kaksikerroksinen puutalo, jossa oli vähän huvikumpumaisia piirteitä: se oli lisäosalla varustettu rintamamiestalo, jossa ulokkeita näytti olevan joka suuntaan ja takana oli terassi. Sisälläkin tuntui, että jokaisen kulman takaa löytyi uusi huone. Tilaa ja huoneita oli siis runsaasti, mutta vaikutelma oli kodikas. Yläkertaan johtivat portaat, joissa askelman korkeus oli tavallisesta poikkeava – niin sopiva, että siihen kiinnitti huomiota. Silmää miellyttivät myös tyylikkäät yksityiskohdat, mm. eteisestä avautuvat kaarimaiset oviaukot seuraaviin huoneisiin toivat kartanomaista tyylikkyyttä. Suurikokoinen olohuone oli muutaman askeleen alempana, ja kaunis valkoinen takka houkutteli tulen äärelle lukemaan talvipakkasilla. Talo tuntui niin meidän kodilta – käsittämättömän ihanalta!

Etukäteen olimme rukoillessamme listanneet Jumalalle asioita, joita toivoimme unelmatalossamme olevan. Haaveissa oli mm. oma rauha, sijainti keskustassa ja meren äärellä. Nämä samanaikaisesti mahdottomilta tuntuvat toiveet yhdistyivät jännittävällä tavalla tässä talossa, joka sijaitsi juuri taajaman ulkopuolella. Kahdelta sivulta tonttia ympäröi metsä, ja talon takana vähän matkan päässä nousi kallioseinämä, jonka huipulta avautui näköala kaupungin yli. Kesäaikaan talo ei näkynyt tielle pihaa reunustavien puiden takaa, se todella oli aivan omassa rauhassaan. Kuitenkin keskustaan oli vain kaksi kilometriä matkaa, joten polkupyörällä olisi ihana polkaista kesällä torille. Merta ei ollut näköpiirissä, mutta pihalla oli uima-allas, kahdeksan metriä pitkä ja valettu, betoninen! Ihmeellisesti Isä järjesti yksityiskohdat, joita olimme rukoilleet!!

Talo oli siis löytynyt, mutta suuren pankkilainan ottaminen ja velkataakka arveluttivat. Normaalia ”elämäni suurinta lainaa ottamassa” -jännitystä lisäsi huomattavasti vielä yleisesti Euroopan epävarma taloustilanne. Elettiin vuotta 2011. Kreikka oli konkurssin partaalla ja koko EU talouskriisissä.

Inhimillisesti oli mahdotonta tietää, mihin suuntaan asiat tulisivat kääntymään ja mitä seuraavaksi tapahtuisi Suomen ja Euroopan taloudessa. Olisiko mitään järkeä ottaa isoa asuntolainaa ja mihin joutuisimme sen kanssa? Oma rukoukseni oli, että ”Isä, minä NIIN haluaisin tämän talon. Mutta Sinä tiedät, mikä on parasta.” Kyse oli niin isosta asiasta ja maailmantilanteesta, jonka yksin Jumala tuntee ja tietää, että loppujen lopuksi oli helppoa jäädä Jumalan varaan. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin luottaa, sillä asiat olivat täysin ulottumattomissani. Ihmeellisesti Jumala antoi sydämeeni vakaan luottamuksen ja syvän rauhan: Isä tietää, mikä on parasta, ja Hänen tahtonsa tapahtukoon. Jumalan varaan oli levollista jäädä koko painolla.

Ennen kuin teimme ostotarjousta talosta, saimme kuulla, että vähän aiemmin unelmatalomme oli jo lähes mennyt kaupaksi. Myyjä oli hyväksynyt ostajan tarjouksen, mutta viime hetkellä ostaja oli kuitenkin vetäytynyt – kiitos Jumalalle siitä! Tässä kohdassa kuitenkin huoli nousi pintaan: Olikohan talossa jotakin vikaa, jota emme itse olleet huomanneet, mutta kaupasta vetäytyneet olivat? Isän ihmeellistä johdatusta oli se, että saimme selville tuon aiemman ostajan nimen ja mieheni tunsi hänet. Puhelinsoitto vain ja saimme tietää vetäytymisen syyn (ei liittynyt itse taloon) sekä hänen tekemänsä ostotarjouksen suuruuden, jonka myyjä oli hyväksynyt. Tästä tiedosta oli meille iso apu, sillä nyt rohkenimme tarjota hintapyynnöstä huomattavasti alhaisempaa summaa kuin olimme aiemmin ajatelleet.

Toinen tarjouksemme hyväksyttiin ja kaupat lyötiin lukkoon. Tuntui aivan käsittämättömältä, että talo oli nyt meidän!! (tai pankin ) Tämän ihanan kodin saaminen oli itselleni konkreettinen osoitus Jumalan hyvyydestä meitä kohtaan. Eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin Jumalan hyvyys tuli itselleni käsin kosketeltavaksi tämän talon kautta.

Muutettuamme omaan kotiimme seisoin monena iltana keittiön ikkunan ääressä juuri ennen nukkumaanmenoa. Katselin kiitollisin mielin kauempana näkyviä kaupungin valoja ja mielessäni siunasin kaupunkia rukoillen Jumalan hyvän tahdon tapahtumista. Sisimmässäni oli vahva tunne, että juuri tähän sijaintiin, taajaman ulkopuolelle, kaupungin reunalle Jumala halusi meidät sijoittaa omaa tarkoitustaan varten. Tämä koti on meidän perheellemme nautittavaksi tarkoitettu, mutta lisäksi Jumalalla on sille myös jokin muu tarkoitus. Vielä tuo tarkoitus ei ole käynyt ilmi, mutta tuntuu niin oikealta, kun kotimme on vuosien varrella saanut toimia aina välillä kokoontumispaikkana, Jumalan kohtaamisen ja yhteyden paikkana, elämän jakamisen paikkana, rukouksen paikkana… Mielenkiintoista nähdä, millä tavoilla talo saa vielä olla Isän käytössä, miten Hän haluaa sitä käyttää!

Olen niin kiitollinen Jumalalle talosta, joka muistuttaa itseäni jatkuvasti Hänen hyvyydestään. Tämä koti on todella Isän meille antama. Ilman Hänen apuaan niin moni asia olisi voinut mennä eri tavoin tai jäänyt toteutumatta!

Sinunkin elämässäsi on varmasti pieniä tai suuria asioita, joissa Jumala on ihmeellisesti auttanut. Miten hyvä onkaan välillä pysähtyä huomaamaan, muistamaan ja kiittämään Hänen hyvyydestään!

Sinua lämpimästi siunaten,
Siru

Muutama vuosi sitten aloimme jälleen puuhata talon myyntiin laittoa, mutta vanhimmat tyttäreni olivatkin nyt kovasti sitä vastaan. Heille tuo paikka on todella tärkeä: olemme viettäneet siellä kaikki joulut heidän syntymästään saakka sekä myös monia muita lomapäiviä. Koska tytöt olivat jo 15–16-vuotiaita, mielessäni alkoi kypsyä vahvasti haave, että ehkä taloa ei myytäisikään, vaan me voisimme muuttaa sinne nuorimmaisemme kanssa, kun vanhemmat lapsemme muuttaisivat kotoa.  

En missään tapauksessa halunnut kiirehtiä tyttäriemme kotoa muuttoa, vaan he saisivat asua kotona niin kauan kuin on tarvetta. Molemmat tyttäremme ovat kuitenkin jo 16-vuotiaasta saakka olleet sitä mieltä, että omilleen muuttaminen olisi hyvä vaihtoehto, sillä molemmat ovat tunnollisia opiskelemaan ja kaikkien kolmen lapsen ja muutaman eläimen härdelli kotona ei takaa aina hyvää opiskelurauhaa. Minulla ei ollut epäilystäkään, etteivätkö he pärjäisi hyvin, mutta asunnon saaminen tuntui täysin mahdottomalta.  

Vanhimmat lapsemme käyvät lukiota ja omalla paikkakunnallamme ei ole edes opiskelija-asuntoja. Kun vanhin tyttäremme täytti 18, niin ehdotin, että hän täyttäisi asuntohakemuksen erään asuntoyhtiön nettisivuilla. Tällä yhtiöllä oli kuitenkin tarjolla ihan kohtuullisen hintaisia asuntoja.  

Kuukausia kului, ja sieltä ei kuulunut mitään. Aloin olla jo sitä mieltä, että muutostamme ei tule mitään ja se pitää vain unohtaa. Samalla sisälläni oli silti hiljainen varmuus siitä, että tämä kuuluu vielä elämääni. En vain voinut ymmärtää, miten ikinä se voisi olla mahdollista. Olin omassa päässäni jo koittanut miettiä kaikki mahdolliset ratkaisut, koska Jumala ei kerran tehnyt mitään.  

Ja sitten tapahtui pieni suuri ihme. 

Yhtäkkiä useamman kuukauden odottelun jälkeen vanhimmalle tyttärellemme tarjottiin asuntoa tästä yhtiöstä, johon hakemus oli jätetty. Olin hiukan skeptinen, sillä eihän hänellä ole töitä. Kaikki järjestyi kuitenkin taloudellisesti, ja tyttäreni meni katsomaan asuntoa. Parin päivän päästä vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu. Mikä mieletön ihme! 

Siinä hetkessä ymmärsin taas: rukous ei ollut kadonnut postiin. Se eteni, Jumalan asettamassa aikataulussa. 

Nyt alkaa näyttää siltä, että toinenkin lapsemme saattaa muuttaa pois kotoa erikoislukioon vaihtamisen myötä ja yhtäkkiä minusta alkaa tuntua, että minulle tulee sittenkin kiire tämän asian kanssa! Jos muuttoasia tuntuu minusta nytkin liian aikaiselta, niin mikä oloni olisikaan ollut, jos tämä olisi tapahtunut vielä aiemmin?    

Jumala ei vastaa koskaan liian myöhään eikä liian aikaisin – mutta usein eri tahtiin kuin me toivoisimme. Jos olisin tiennyt kaiken etukäteen, olisin ehkä alkanut kiirehtiä asioita, stressata ja tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Nyt olen saanut odottaa levossa, vaikka vähän malttamattomana. En tietäen, mutta luottaen. 

ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. Joh. 14:13–14 

Siunattua loppuvuotta,
Terhi 

 

Mies ehkä vähän yllättyi kysymyksestä, mutta oli nopeasti samalla kanavalla. Vastaus kuului, ettei siitä ihan varma voi olla. Kerroin hänelle, että kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja että synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa (Room.3:23, Room. 6:23).  

Jatkoin, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu (Room. 10:13), ja että tämä tarkoittaa myös häntä. Rukoilin lyhyesti hänen ja hänen perheensä puolesta ja sanoin, että jos hän haluaa ottaa vastaan lahjan, joka Jumalalla on hänelle tänään, niin rukoilee perässäni. Aloitin pelastusrukouksen: ”Rakas Jeesus, tule sydämeeni. Anna anteeksi kaikki syntini. Pese minut puhtaaksi…” 

Miten pyhä, miten kaunis olikaan hetki, kun mies rukoili pelastusrukouksen perässäni. Onko elämässä parempaa, kauniimpaa, kuin saada johtaa ihminen taivastielle, elävään yhteyteen Taivaan Isän kanssa Jeesuksen kautta! Onnittelin miestä, että hän on nyt uudestisyntynyt, on Taivaan Isän lapsi ja matkalla taivaaseen. Kysyin, että onko miehellä rukousaihetta. Hän avasi kipeää perhetilannetta, missä aikuinen tytär oli erään tapahtumaketjun seurauksena katkaissut kokonaan välit vanhempiinsa. Sain kuunnella miehen tarinaa ja rukoilla hänen ja tämän tilanteen puolesta. Mies sai myös evääksi yhteystietoja paikallisiin seurakuntiin.  

Erkanimme ja sydämeni oli kiitosta täynnä Jumalalle. Ajatella, että tämän takia minun piti tulla juuri tälle rannalle, että juuri tämä mies saisi vastaanottaa pelastuksen. Miten hyvä Jumala onkaan. Tämän jälkeen uinti tuntui pieneltä ilolta sen suuren ilon äärellä, että Jumalan valtakuntaan oli syntynyt uusi lapsi. 

Minulle tämä oli opetus siitä, että kun kuljemme rukoillen, Jumala todellakin haluaa johdattaa meitä. Aamulla annoin päivän Herralle, ja idean uimarantaretkestä sain Häneltä. Hänellä oli valmistettuna mitä hienoin kohtaaminen rannalla. Kiitos Jumalalle, että Pyhä Henki sai pienen taivuttelun jälkeen huomioni ”oikealle kanavalle” kohtaamisessa. Kuinka tärkeää ja arvokasta onkaan, että ollaan koko ajan ”kuulomatkan päässä” Pyhästä Hengestä.   

Siunauksin Tuula 

 

Samaisen päivän iltana, avasin Raamatusta tuhlaajapoikavertauksen. Se oli kuin suoraa puhetta sydämeeni. Poika, jolla ei ollut mitään annettavaa, koko elämä ja omaisuus tuhlattuna ja silti isä seisoi jo vastassa odottamassa poikaansa kotiin. Ei syytöstä, ei tuomiota, vain anteeksiantava isän rakkaus, joka oli kaivannut poikaansa ja iloitsi nyt pojan kotiinpaluusta suuresti. Poika ei joutunutkaan hyvittämään tekojaan tai maksamaan takaisin tai kärsimään rangaistusta, vaan pääsikin suurten juhlien keskipisteeksi, parhaimpiin vaatteisiin puettuna. Suljin silmät ja hiljennyin rukoukseen sanomatta mitään. Silloin Jumalan Pyhä Henki laskeutui päälleni ja lämmin aalto kulki kehoni läpi päästä varpaisiin. Sydämen kohdalla tuntui polte, aivan kuin tulitikku olisi sytytetty palamaan sisälleni. Sain myös nähdä elämäni ensimmäisen näyn, jonka kautta Jumala puhui. Kyyneleet valuivat poskia pitkin. Kuulin Jeesuksen sanat ristillä: ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät”. Se avasi omat silmäni synnille ja sain ymmärryksen omista pahoista teoistani, sanoistani ja asenteistani. Kuitenkin synnin taakka nostettiin pois ja sydämen täytti rauha. Maailmaan aukesi ihan uudet värit ja tuntui, kuin Jumala olisi nostanut minut kilometrin korkeuteen katsomaan elämää Hänen perspektiivistään. Vapaus, keveys, ilo, rauha ja rakkaus tulivat pitkään vallinneen rauhattomuuden tilalle. Sain ymmärtää Jeesuksen ristintyön merkityksen ensimmäistä kertaa sydämen tasolla ja kokea sen muuttavan voiman.

Tuosta hetkestä alkoi erityinen, parin kuukauden intensiivijakso Pyhän Hengen kanssa, jossa kävimme yhdessä läpi koko menneen elämäni, kivut ja epäkohdat, itkettiin ja naurettiin, pestiin pois vanhaa ja rakennettiin uutta. Rakennettiin elämää kalliolle, Kristus kalliolle. Ihmiset ympärilläni saivat eturivin paikalta todistaa Jumalan muutostyötä ja nähdä, miten elämäni raunioista lähti Jumalan käsissä rakentumaan jotain todella kaunista ja suurta. Näin sain elää todeksi raamatunkohdan: 

”Minä otan teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät kaikista maista. Minä tuon teidät omaan maahanne ja vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte. Minä puhdistan teidät kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista jumalankuvistanne. Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan sisimpäänne. Minä otan kivisydämen pois teidän sisältänne ja annan teille lihasydämen. Minä annan Henkeni teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun lakieni mukaan, noudatatte minun säädöksiäni ja toimitte niiden mukaan.” Hes. 36:24-27. 

Jälkeenpäin sain nähdä, kuinka Jumala oli jo vuosien ajan todella järisyttänyt elämäni olosuhteita niin, että epäjumala toisensa perään oli saanut kaatua. Kaikki se, mikä oli ollut Jumalan paikalla, oli pala palalta riisuttu pois, oli ne sitten ihmissuhteita, tapoja tai tavoittelemiani asioita, joissa ei ollut todellista elämää, toivoa tai rakkautta. Tuntui kuin elämästä vietäisiin kaikki, mutta niihin raunioihin Jumala olikin raivannut itselleen tilaa ilmestyä ja muuttaa sille paikalle, joka Hänelle kuului. Elämäni suurin epäonnistumisen hetki, olikin Jumalan silmissä yhteinen uusi alku. 

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen, ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” Matt. 10:39 

Haluan rohkaista, jokaista lukijaa tällä todistuksella siitä, että Jumala todella on suurempi, kuin mikään tässä maailmassa, eikä mikään voi erottaa meitä Hänen rakkaudestaan, ei teko, eikä olosuhde, ei mennyt eikä tuleva. Hän ei jätä alkamaansa työtä meissä kesken, vaikka joskus se vie pidempään kuin toivoisimme tai olosuhteita katsoessamme emme ymmärrä, mitä Jumala on tekemässä. Hänellä on suunnitelma jokaisen elämälle ja Hän haluaa kohdata sinut juuri sellaisena kuin olet, juuri siellä missä olet. Kylään tullessaan, Hän tuo itse pöydän antimet mukanaan, kaiken sen, mitä siihen taloon tarvitaan. Hän palvelee sinua juuri niin kuin se on sinulle parhaaksi. Jumalan tullessa kylään, Hän tulee jäädäkseen ja on aina siellä, missä sinäkin Pyhän Henkensä kautta. 

Rakkaudella!
Saara