Power Prayerin kuulumisia
Pian joulu on ovella ja jouluun valmistautuminen on monilla vauhdissa. Syksy on ollut täynnä ihania kohtaamisia, ja moni ihminen on saanut kokea läheistä jumalasuhdetta Power Prayerin erilaisissa tapahtumissa. Syksyn aikana on ollut yhteensä 25 varustamisiltaa viidellä paikkakunnalla, 9 profeetallista seminaaria, viiden päivän kesäleiri elokuussa ja 9 kotipiiriä ympäri Suomen. Rukous on vahvasti Power Prayerin työn ytimessä. Rukoilemme tapahtumien paikkakuntien puolesta murtaen kovaa maaperää, jotta Jumalan suunnitelmat voisivat toteutua. Lisäksi rukoilemme henkilökohtaisten ja yleisten asioiden puolesta. Esimerkiksi Facelivejä on ollut syksyn aikana 19, TV7:lla suoria rukousohjelmia 2 ja olemme olleet radio Patmos ”Suomi rukoilee” -ohjelmassa mukana 4 kertaa.
Ilo ja nauru ovat kaikuneet ihmisten sydämistä, kun Jeesuksen kutoma yhteys on saanut koskettaa. Ilo on saanut täyttää ja ravita ihmisten sydämiä janoamaan lisää Jeesuksen tuntemista. Ilo on ollut nähdä alakulon vaihtuvan kirkastuneeseen hymyyn ihmisten kasvoilla. Varustamisiltojen palautteet kertovat rohkeudesta, nähdyksi tulemisesta, rakkauden imeytymistä eheyttävästi ja rakkauden täyteistä yhteyttä ihmisten välillä sekä tiiviimpää yhteyttä Jeesuksen kanssa.
Tuota yhteyttä voit vahvistaa Syvemmälle Jeesukseen -kirjalla. Sen sisältö sukeltaa syvemmälle Häneen, joka meitä vahvistaa, niin kuin Fil. 4:13:ssa sanotaan. Joulukuu on hyvä aika uppoutua Jeesukseen ja ammentaa Hänestä aivan uutta ja syvempää suhdetta. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista, ja kirja on ihana lahja antaa toiselle joulun jälkeenkin.
Toivotan sinulle, rakas Power Prayerin ystävä, oikein rauhaisaa ja läheistä aikaa Jeesuksen kanssa!
Jouluterveisin,
Vilhelmiina Pihkoluoma
Jeesus – paras lahjamme
Tervehdys rakkaat Power Prayerin ystävät lähellä ja kaukana! On kiitollinen mieli, monestakin syystä – suurimpana syynä se, että tiedostaa olevansa rakastettu, ehdoitta rakastettu. Siitä Jeesus tuli meille kertomaan.
Olet varmaan joskus saanut lahjan, kenties antanutkin lahjan jollekulle. Eikö olekin niin, että annat lahjan ihan vain siksi, että haluat muistaa ja ilahduttaa saajaa, josta välität? Kyse ei siis ole lahjan ansaitsemisesta. Kuvitellaanpa, että joku antaa sinulle vilpittömästi ja sydämestään lahjan, koska välittää sinusta. Torjutko lahjan, koska koet, ettet ansaitse sitä, tai vielä pahempaa, ettet halua sitä vastaanottaa? Vai otatko kenties lahjan kohteliaasti vastaan, muttet avaa sitä, vaan unohdat avaamattomana jonnekin? Tuskinpa vain – lahja kuuluu vastaanottaa ja avata; samalla siunaat antajaa ja todennäköisesti ilahdut itsekin. Näin joulun aikaan tämä teema on erityisen ajankohtainen.
Jokunen vuosi sitten ajelin kotiin joulukirkosta ja itkin kosketettuna, kun tajusin, että Jeesuksessa olen saanut lahjan, parhaan paketin. Olen ottanut lahjan vastaan ja avannut sen, ihmetellyt sen sisältämää rakkautta, mutta en ole täysin tajunnut sen arvoa. Pikkuhiljaa on avautunut, mitä tämä lahja sisällään pitää. Saan opetella ottamaan ehdoitta vastaan. Senkin olen tajunnut, että rakkaus on tarkoitettu käytettäväksi, jaettavaksi eteenpäin.

Jokunen vuosi sitten ajelin kotiin joulukirkosta ja itkin kosketettuna, kun tajusin, että Jeesuksessa olen saanut lahjan, parhaan paketin.
Immanuel – Jumala kanssani. Aina ja joka paikassa – se on käsittämätöntä. Ja mikä parasta, alati löytyy uutta: rauhaa, iloa, vapautta. Ei meinaa ymmärrykseni siihen yltää. Onneksi sitäkin voi rukoilla: että Jumala avaisi ymmärrystäni ja antaisi ilmestystä perintöosastani Jeesuksessa. Tätä Paavalikin rukoilee Efesolaiskirjeessä 1:17–19:
Minä rukoilen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, jotta tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, miten suuri on hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja miten äärettömän suuri on hänen voimansa meitä kohtaan, jotka uskomme, hänen väkevän voimansa vaikutuksen mukaan.
Paavali rukoilee myös, että voisimme oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä, ja täyttyä Jumalan täyteydestä, Ef. 3:19. Jos yksinkertaistan Raamatun sanomaa, eikö kyse ole siitä, että Jumala, joka on rakkaus, on tarkoittanut meidät rakastamaan? Kykenemme siihen vain, koska Hän on rakastanut ensin, 1. Joh. 4:19. Hän haluaa meidät lähelleen, ja Jeesus on avannut tien ja tehnyt sen mahdolliseksi. Isä haluaa meidän ensin täyttyvän Hänestä ja viettävän aikaa Hänen kanssaan, jotta Hän voi eheyttää, opettaa ja ohjata meitä ja jotta me voisimme rakastaa niitä, joita Hän tiellemme johdattaa, Hänen rakkaudellaan, ei omallamme.
Kuulin radiosta joululegendasta, jossa Maria kohtelee lempeästi kaltoinkohdeltua, laiskana pidettyä aasia. Aasi on masentunut, toivonsa ja palvelualttiutensa menettänyt, mutta Marian aasia kohtaan osoittama rakkaus saa sen nousemaan ja palvelemaan uskollisesti ja Mariaa arvostaen heidän lähdettyään pitkälle verollepanoreissulle Beetlehemiin. Aasi saa olla todistamassa Vapahtajan syntymää, mutta suurin ilo aasille tulee siitä, että se saa palvella rakastamaansa Mariaa. Jotakin samaa uskon sisältyvän ansaitsemattoman armon kokemukseen, siihen että saamme rakastua Vapahtajaamme ja palvella Häntä, Hänen käsinään, jalkoinaan ja suunaan. Saamme olla mukana siinä, mitä Hän tekee ja vaikuttaa, kuinka Hän luo elämää ja tuo toivoa.
Siitä on kyse myös Power Prayerin toimissa: haluamme harjaantua kuuntelemaan Jumalaa, kasvaa Hänen poikinaan ja tyttärinään Hänen lähellään ja toimia rakkauden motivoimina kuuliaisena sille, mihin Hän meitä johdattaa, tietäen sen olevan hyvää. On siunattua saada olla palvelemassa kotipiireissä, Varustamisilloissa, seminaareissa, rukousohjelmissa ja leireillä – näkemässä mitä Pyhä Henki vaikuttaa ja aikaansaa osallistujissa: elämää ja rohkaistumista.
Joulun aika tarjoaa oivan mahdollisuuden pysähtyä, ehkä vain olemaan Jumalan lähellä ja lepäämään. Kenties myös kyselemään johdatusta siihen, millä tavalla voisi olla siunauksena ja tulla siunatuksi itsekin. Muistetaan rakastaa itseämme, toisiamme ja erityisesti Jumalaa!
Siunattua joulunaikaa ja hyvää syntymäpäivää Jeesus – joulun paras lahja!
Tuija

