Terveiset ja opetus Vilhelmiinalta – 10/25

 

Power Prayerin kuulumisia

 

Syksyinen tervehdys hyvät Power Prayerin työn ystävät!

On ollut ilo havaita toiminnan laajenevan ja saavuttavan yhä uusia profeetallisesti janoisia kristittyjä. Tapahtumissa; kotipiireissä, varustamisilloissa ja seminaareissa eri puolilla Suomea olemme saaneet olla todistamassa kerta toisensa jälkeen Pyhän Hengen räätälöivän tilaisuuksia niin, että osallistujat ovat tulleet Jumalan koskettamiksi. Myös Miisu Piiparin puhuttelevat webinaarit ovat rohkaisseet monia – webinaaritallenteet ovatkin oiva lahjaidea lähestyvään jouluun, ne kun eivät sido kuulijaansa aikaan ja paikkaan!

Sana sanoo Room. 8:28  ”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut”. Tiedäthän olevasi kutsuttu, Jumalalle rakas ja sovelias Jeesuksen tähden. Jumala haluaa sinut lähelleen, Hän haluaa vahvistaa sinua, Hän voi käyttää kokemaasi rohkaisemaan muita, mutta ensin saat olla ottamassa vastaan. Se, mitä Jumala meiltä odottaa, on avoin sydän ja mieli vastaanottaaksemme ja ollaksemme Hänen käytössään, Hänen kanavinaan, jotta Hän saa kauttamme rohkaista ja rakastaa toisia.

Tässä muutama maistiainen tapahtumissamme koetusta:

”Tulin hiukan sydän kiinni, mutta Herra sulatti ja pikkupatisteli tulemaan näkyväksi ja sydän alkoi avautua Isän aarteille”
”Oli ihana ylistää yhdessä, sain useita profetioita ja vahvistusta. Jumala lisäsi ja liikutteli elämäni palikoita paikoilleen. Mahtavaa!”

Uusia tuulia puhaltaa! Tule mukaan Power Prayerin FB-liveen ”Sadonkorjuuiltaan” maanantaina 10.11. Illassa kuulet lisää työstämme ja voit olla mukana monin eri tavoin. Haluamme yhdessä nostaa esiin sitä ihmeellistä työtä, mitä Jeesus tekee ihmisten sydämissä – vapauttaen, parantaen ja uudistaen. Työmme on kasvussa, ja tarvitsemme tukeasi sen laajentamiseen. Lämpimästi tervetuloa mukaan – yhdessä voimme saada aikaan enemmän Kristuksen ruumiissa!

Olet tervetullut syksyn tapahtumiin kokemaan Isän rakkautta ja rohkaisua, syventämään jumalasuhdetta ja harjaantumaan Jumalan äänen kuulemisessa. Siinä on kyllä se riski, ettet palaa samana takaisin…

Sinua siunaten,

Tuija

 

Olet ihmeellinen Jumalan luomus

 

Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Ps. 139:14

Olen ylen ihmeellisesti tehty. Aika usein tämä lause kuulostaa kaukaiselta todellisuudelta. Ei tunnu siltä, että olisin mikään ihme tai luotu ihmeelliseksi Jumalan kuvaksi. Todellisuutta on ennemminkin: olen arvoton ja hyljätty. Nämä ovat kaikki vihollisen valhetta, ja hän tekee kaikkensa pitääkseen nuo valheet voimassa, etten pääse nousemaan siihen identiteettiin, joka olen Jeesuksessa Kristuksessa. Totuus on, että olen Jumalan lapsi ja perillinen niin kuin kohdassa Gal. 4:57 sanotaan.

Uuden harrastukseni savityökurssin kautta olen saanut kokea savenvalajan todellisuutta. Raamatussa savenvalajan tarinassa Jes. 18:210 kerrotaan, miten savenvalaja istuu huoneessaan ja tekee työtään pyöränsä ääressä. Saviastian mennessä pilalle savenvalaja aloittaa uudestaan ja tekee toisenlaisen astian.

Tarinasta näkyy savenvalajan sitoutuneisuus ja periksiantamattomuus työhönsä. Jumala on sitoutunut aloittamaansa työhön eikä anna periksi, vaikka minä epäonnistuisin. Hän aloittaa alusta ja tekee uudestaan niin monta kertaa kuin Hän parhaaksi kokee. Hän luo uutta ja ihmeellistä sellaisestakin, mikä näyttää mahdottomalta.

Omassa elämässä tuntuu monikin asia mahdottomalta, mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Olen suostunut Jumalan työpöydälle, jossa Jumala saa muovata minusta ylen ihmeellisen ja poistaa vihollisen tahrimat kohdat pois. Se vaatii astian särkymisen, jotta Jumala voi luoda uutta. Olen päättänyt luottaa Jumalaan tässä prosessissa, vaikka kipeitä hetkiä on.

Saven työstäminen vie aikaa. Yhtä kohtaa saattaa työstää tunteja, jotta lopputulos on haluttu. Ihailen Jumalaa siitä, kuinka pikkutarkkaa ja erinomaista työtä Hän tekee. Tämä ajatus on herättänyt minussa suurta kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Arvostus itseäni kohtaan on noussut tämän oivalluksen kautta. Jumalan näkemän vaivan ymmärtämisen kautta identiteettini Hänessä on juurtunut syvemmälle. 

Savea työstäessä ymmärsin myös, kuinka valtavaa iloa tekijä kokee, kun savi alkaa saamaan muotoa. Voin vain kuvitella Isän iloa, jota hän on kokenut tehdessään minua ja sinua. Se hetki, kun ihastelee valmista työtä, on sanoinkuvaamattoman upea hetki. Siinä hetkessä kokee iloa, onnea ja rakkautta. Kuinka kaunis ja vaivan arvoinen lopputulos on.

Ymmärsin, mitä Jumala tuntee, kun hän katselee minua, omaa luomustaan, ihaillen ja rakastaen. Hän on tyytyväinen lopputulokseen ja pitää täydellisenä aarteena. Niin Hän tuntee sinustakin, sillä sinä olet Hänen luomuksensa. Ylen ihmeellisesti tehty Hänen käsillään. 

Ota vastaan omaan sisimpääsi tämä totuus, että sinä olet ihmeellinen Jumalan luomus ja Hän ihailee ja rakastaa sinua, koska Hän on sinut tehnyt. Hän tekee kaikkensa ja on jo tehnyt Jeesuksessa Kristuksessa kaikkensa, jotta sinä saat omistaa tämän totuuden kokonaisvaltaisesti elämääsi. Älä usko enää vihollisen valheeseen, vaan tähän totuuteen: 

Te sen sijaan olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo ja omaisuuskansa julistaaksenne hänen jaloja tekojaan, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa. 1. Piet. 2:9 

Siunauksin!

Vilhelmiina

Olen suostunut Jumalan työpöydälle, jossa Jumala saa muovata minusta ylen ihmeellisen ja poistaa vihollisen tahrimat kohdat pois.

keyboard_arrow_up