Terveiset ja opetus Miisulta  – 1/26

Power Prayerin kuulumisia

Haluan heti alkuun kiittää teitä jokaista rukouksistanne ja taloudellisesta tuestanne kuluneen vuoden aikana. Monet ovat vuoden aikana auttaneet taloudellisesti leiri-, seminaari- tai webinaari-stipendien jakamisessa, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan Power Prayerin monipuolisiin tapahtumiin. Emme aina ehkä ymmärrä, kuinka merkittävää tukemme on, mutta kun yksinhuoltajaäiti lapsineen tai työtön, yksinäinen ihminen pääsee samanhenkisten ihmisten kanssa viettämään aikaa, saamaan opetusta ja kasvamaan jumalasuhteessaan, tulee Jumalan rakkaus näiden tukien ansiosta hyvin konkreettiseksi maan päälle. Tätä laupeudentyötä olen saanut olla todistamassa monta kertaa tämän vuoden aikana, ja se koskettaa todella sydäntäni. 

Olemme kiitollisia myös kaikesta hengellisestä tuesta, sillä ilman rukousta emme pysty toimimaan hengellisellä kentällä. Jeesus sanoikin kuulijoilleen Joh. 5:30 -raamatunkohdassa, että Hän ei voi itsestään mitään tehdä. Näin on meidänkin kanssamme; tarvitsemme Pyhää Henkeä ja Hänen johdatustaan kaikkeen toimintaamme. Jeesus piti kahdenkeskisiä rukoushetkiään Isänsä kanssa äärimmäisen tärkeinä, joten näin haluamme Power Prayerissä mekin tehdä. 

Kuluneen vuoden aikana olemme panostaneet paljon Power Prayerin esirukousryhmien toimintaan. Rukoilemme paitsi Power Prayerin toiminnan ja eri tapahtumien puolesta, myös eri paikkakuntien puolesta viikoittain. Power Prayerin Whatsapp-yhteisössämme pidämme kerran kuukaudessa rukouszoomin ja palvelemme viikoittain myös Facebookin rukouslive-tapahtumissamme. Kansallisesti saamme palvella koko Suomen kansaa TV7-rukousliveissämme noin viisi kertaa vuodessa.

Tulevana vuonna tulemme rukoilemaan erityisesti Suomen seurakuntien ja kristillisten toimijoiden sekä Suomen uskovien puolesta Whatsapp-yhteisössämme ja otamme näin yhteisön jäsenet tiiviimmin mukaan yhteiseen rukoukseen. Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan Power Prayerin profeetalliseen Whatsapp-yhteisöömme, voit liittyä siihen tämän linkin kautta: www.powerprayer.fi/ota-yhteytta/#yhteiso

Monien näiden rukoushetkien voimavaikutuksia voimme nähdä ihmisten sydämien avautumisessa Jeesukselle ja Hänen sanalleen, ja joidenkin rukouksien voiman näemme vasta myöhemmin. Voimme kuitenkin kiittää sinua, joka olet ollut mukana tässä rukousrintamassa ja mahdollistamassa Power Prayerin toimintaa ja siten myös valmistanut monien ihmisten sydäntä vastaanottamaan läheisemmän rakkaussuhteen Jeesukseen. Tämä on arvokasta työtä, ja siihen haluamme myös panostaa tulevaisuudessa.

Jumalan rakkauden täyteisiä rukoushetkiä!

Miisu

Jumala auttaa myrskyjen läpi

3 Ja heidän purjehtiessaan hän nukkui. Mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli, ja venhe tuli vettä täyteen, ja he olivat vaarassa. Luuk. 8:23

Luuk. 8 -luvussa on kertomus Jeesuksesta ja Hänen opetuslapsistaan, jotka menevät veneellä järven yli toiselle rannalle. Matkan aikana Jeesus nukahti ja myrskystä huolimatta tuntui Hän nukkuvan sikeästi. Opetuslapset herättivät peloissaan Jeesuksen, koska vene alkoi täyttyä vedellä ja he olivat todellisessa hengenvaarassa. Kertomus loppui ihmeeseen: Jeesus tyynnytti myrskyn nuhtelullaan ja ihmetteli sitten opetuslasten vähäistä uskoa. 

Tästä kertomuksesta saamme rohkaisua myös omaan elämäämme. Elämämme myrskyissä saatamme usein ihmetellä, eikö Jeesus välitä niistä vaikeista elämäntilanteista, joita koemme. Kuuleeko Hän ollenkaan avunhuutojamme ja missä ihmeessä rukousvastaukset viipyvät? Miksi Jumala edes sallii näitä vaikeuksia elämäämme ja antaa meidän kokea kärsimystä?

Huomaa, kuinka opetuslapset olivat kauhuissaan ja pelko valtasi heidän mielensä. He kuitenkin tiesivät, mistä apu löytyy. Peloissaankin he olivat jo oppineet kääntymään Jeesuksen puoleen. He eivät vain tyytyneet katselemaan olosuhteita, vaan vaativat Jeesuksen huomion itselleen ja pakottivat Hänet heräämään. 

Jeesus kehottaakin meitä tekemään juuri näin: Kolkuttakaa, niin teille avataan. Luuk. 11:9. Hän haluaa meidän rukoilevan periksiantamattomasti ja pitämään huomiomme Hänessä. Periksiantamattomassa rukouksessa olemme Hänen lähellään, saamme tyynnyttää sydämemme myrskyt ja huomiomme kiinnittyy oikeaan suuntaan – Kristukseen, Häneen, josta kaikki apu löytyy. 

1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Kol. 3:1

Elämämme myrskyissä saatamme usein ihmetellä, eikö Jeesus välitä niistä vaikeista elämäntilanteista, joita koemme. Kuuleeko Hän ollenkaan avunhuutojamme ja missä ihmeessä rukousvastaukset viipyvät?

Meidän ei tarvitse alistua vihollisen painostuksen alle, vaan ainoastaan kiinnittyä entistä enemmän Jumalaan, kuunnella ja tehdä niin kuin Hän meitä kehottaa.

Jeesus oli kuitenkin johdattanut opetuslapsensa myrskyn keskelle. Raamatusta voimme lukea, että Jeesus teki vain niitä tekoja, joita Isä käski Hänen tehdä. Tiesikö Jeesus, että järvelle tulee myrsky ja opetuslapset joutuvat hengenvaaraan? Sitä raamatunkertomus ei suoraan meille kerro, mutta Jeesuksen tyyneys ja täysi luottamus Isään heijastui Hänen reaktioistaan ja toiminnastaan. Isä oli käskenyt heidän mennä toiselle puolelle järveä, ja sitä eivät silloin myrskyt pysty estämään. Vahva luottamus ja usko Isä Jumalaan olivat todisteita Jeesuksen sydämessä heidän perille pääsystään. Hän ihmetteli, miksi opetuslapset eivät kokeneet samoin, luottaneet Häneen ja toimineet sen pohjalta. Näin on meidänkin kanssamme: kun pelko valtaa meidät, tulee meidän nostaa katseemme Häneen ja pyytää toimintaohjeet suoraan Herralta. Pyhä Henki on valmiina auttamaan ja opettamaan meitä, käyttämään sitä auktoriteettia hengessä, jonka Hän kullekin omalle lapselleen on antanut. Me saamme toimia samassa uskon hengessä kuin Jeesus. Sama Pyhä Henki toimii myös tänä päivänä, aivan niin kuin Jeesuksenkin kanssa.

Eräs tärkeä seikka on myös hyvä huomata kertomuksessa. Myrskynkin riehuessa Jeesus oli opetuslasten keskellä. Hän ei hylännyt eikä jättänyt heitä silloinkaan, kun he olivat peloissaan eivätkä jaksaneet uskoa. Vaikka opetuslasten usko riitti vain avunhuutoon Jeesukselle, Hän ei kieltäytynyt auttamasta heitä, vaan nousi ja tyynnytti myrskyn ja vei opetuslapset turvallisesti toiselle puolelle järveä. Samalla Jeesus antoi meille esimerkin, miten Hän haluaa toimia kauttamme. Kun ystävämme eivät jaksa uskoa, me voimme nousta rukoukseen toistemme puolesta ja tuoda rukouksen kautta rohkaisua ja vapautta vihollisen painostuksesta. 

Toisen esimerkin saamme Jeesuksen tyynestä rauhallisuudesta. Hän nukkui pelottavienkin tilanteiden keskellä, koska luotti Isäänsä. Myös me voimme saada rukouksen kautta sellaisen uskon rauhan, ettemme hätäänny tai anna pelon ohjata toimintaamme. Pelosta tehdyt päätökset ovat aina huonoja päätöksiä, ja operoimme silloin ymmärtämättämme vihollisen kanssa. Usko sen sijaan sisältää aina lupauksen tulevasta ja myös voiman toteuttaa Jumalan tahdon. Jeesus tiesi tämän ja operoi sen kautta. Jumalan valtakunnan valuuttana toimii usko, ja sen kautta saamme vastaanottaa perintöosamme, Jumalan runsaat lupaukset meille jokaiselle uudestisyntyneelle uskovalle. 

Elämämme myrskyissä Jeesus haluaa opettaa meitä, kuinka Jumalan valtakunta vastaa vihollisen toimintaan ja yhteen hänen voimakkaimmista aseistaan, pelkoon. Meidän ei tarvitse alistua vihollisen painostuksen alle, vaan ainoastaan kiinnittyä entistä enemmän Jumalaan, kuunnella ja tehdä niin kuin Hän meitä kehottaa. Näin on meidänkin kanssamme, saamme opetella luottamusta ja kääntymistä Jumalan puoleen. Saamme olla heikkoja ja vasta kasvuvaiheessa uskossammekin. 

Pelkkä tieto ja Jeesuksen toiminnan tarkkailu eivät kuitenkaan riitä, tarvitsemme Pyhää Henkeä. Ilman Häntä emme pysty tekemään mitään, aivan niin kuin Jeesuskin huomasi maan päällä ollessaan. Pyhän Hengen laskeutuessa helluntaina myös kertomuksen pelokkaat opetuslapset tulivat voimakkaiksi uskon sankareiksi, ja siksi saammekin toivottaa Pyhän Hengen avun tervetulleeksi omaan elämäämme päivittäin. Se on myös turvallista, koska Pyhä Henki johdattaa meidät aina läheisempään suhteeseen Jeesuksen kanssa ja Hänen toimintansa ei ole ristiriidassa Raamatun Sanan kanssa. Siitä tunnistamme myös Pyhän Hengen toiminnan. Muista, sinä kelpaat Jeesukselle juuri tässä uskon vaiheessasi. Sinun ei tarvitse moittia itseäsi, jos et jaksa aina uskoa, vaan etsi luottamusta Jumalaan uskon lähteeltä, Kristukselta. 

Jumalan rauha olkoon sinun kanssasi tulevana vuonna, ja muistathan, että jos elämääsi ilmestyy vaikeita hetkiä, myrskyjä, on Jeesuksella jo vastaus niihin. Pysy Hänen lähellään. 

Siunattua uutta vuotta!

Miisu

keyboard_arrow_up